Lukemattomia kirjoituksia ja asenteellisia avautumisia kuunneltuani niin oikealta kuin vasemmalta pääomakaupan turmiosta ja toisaalta sääntelyn jarruttelusta, jossa lentää milloin kommarikortit ja milloin taas porvariveivit päätin kirjoittaa yleisiä huomioita pääoman ja vapaakaupan epäpyhästä liitosta, eli onko sijoittajien suojelu ja vapaakauppa valtiojohteista sisäkaupan suojelua ”vapaampi”?
Valtiokeskeisen ajattelun ytimessä on järjestys, joka noudattaa ”komentoketjua” ylhäältä alas toimintaperiaatteella, jossa kansa äänestää ”kansanvalittunsa”, joista tulee komentokeskus ja päättävä elin. Kaikki päätökset kulkevat siis tämän ”papiston” kautta ylhäältä alas periaatteella ja sieltä tulee niin ”siunaus”, kuin kirous riippuen etujärjestöjen sidonnaisuuksista.
Kauppaehtoisessa sekä pääomakeskeisessä ajattelussa ihan yhtälailla ”vapaan kaupan” periaatteet noudattavat kuitenkin samaa kaavaa, jossa kaupan elinehtoa määrittää sijoittajien tuotto-osuuksien varmistaminen ja siksi lukujen pitää olla kohdillaan, jotta sijoittajat eivät katoa. Yhtälailla siis suuryritystoiminnan jatkuvuus on riippuvainen tietyistä sopimuskohdista, jotka määrittävät ”sisäkauppoja”, joissa suojellaan eturyhmiä ja estetään vapaa sopiminen ketjujen ulkopuolelle.
Kummassakin toimintamallissa yksilön tahto jyrätään yhteisöpäätöksillä, jossa on edettävä ruokaketjussa ylemmäksi, jotta ei tule syödyksi. Tämä on siis johtokeskeisen (hierarkisen) valtarakenteen ydin, joka ei muutu pääomakaupassa sen enempää, kuin valtiokeskeisissä johtamismallissa. Ja tämä vahingoittaa yhtälailla keskinäistä luottamusta sekä asettaa kyseenalaiseksi niin kustannukset, kuin toimintavarmuuden ”loppukäyttäjälle ”tai ”kansalaiselle”, joka näkyy luonnon monimuotoisuuden köyhtymisenä, kuin kasvavana levottomuutena ja mielenosoituksina ympäri maailmaa.
Koska on monimuotoisuuden aika?
